Päivi Karjalainen

Ihmisistä innostuva suunnittelun moniosaaja Tampereelta

Poutaworksin takana toimii Päivi Karjalainen, tila-ja sisustussuunnittelija sekä UX-suunnittelija Tampereelta.

Päivillä on pitkä kokemus it- ja mainostoimistoalalta digitaalisten palveluiden muotoilusta ja visuaalisesta suunnittelusta. Nykyään hän auttaa yrityksiä UX-suunnittelun lisäksi myös tilaan liittyvissä haasteissa – missiona tehdä ihmisten työpäivästä parempia niin livenä kuin virtuaalisesti!

Laskutan työni tällä hetkellä ukko.fi-laskutuspalvelun kautta.

Hyvä työympäristö on kaikkien etuoikeus

“Olen kokenut it-alalla työympäristöjä, joihin on satsattu ja joissa myös käyttäjien tarpeet sekä yritykselle omaleimainen kulttuuri on otettu huomioon. Olen nähnyt myös toimitiloja, joiden tilat ja työskentelypuitteet ovat selkeästi jääneet muiden asioiden jalkoihin.

Toiveenani on pystyä tarjoamaan jokaiselle piirun verran parempia työpäiviä sekä auttaa yrityksiä löytämään omille tiloilleen yrityskulttuuria positiivisesti tukevia puitteita.

Uskon, että maaliin päästään kuuntelemalla yrityksen tavoitteita, ottamalla tilan parhaat puolet käyttöön ja hyödyntämällä tilasuunnittelussa, jo pitkään it-alalla käytössä olleita, käyttäjäkeskeisen suunnittelun menetelmiä.”

Päivi Karjalainen
Sisustussuunnittelija, Poutaworks
UX-suunnittelija, Solita

osaaminen

Sisustusalan koulutus

VALAISTUSSUUNNITTELU JA -OHJAUKSET, TAMK (2021)
ARCHICAD-SISUSTUSARKKITEHTUURISSA, MAD (2020)

Koulutuksessa opittiin hyödyntämään ARCHICADiä sisustusarkkitehdin työkaluna, mm. tietomallinnus, kalusteluettelon tekeminen ja älykäs planssaus ja taulukointi.

SISUSTUSALAN ARTESAANI, TREDU (10/2018 – 3/2020)

Opintoina työympäristöjen muotoilu- ja sisustussuunnitteluprojekteja Tampereen seudun yrityksille, henkilöstöä osallistavia menetelmiä hyödyntäen. Oman yritystoiminnan muotoilu ja markkinointimateriaalien luominen osana opintoja.

JULKISEN TILAN SUUNNITTELU, AJK-JATKOKOULUTUS (2019)

Julkisen tilan erityispiirteiden, kaluste- ja materiaalivalintojen ymmärtäminen ja valinta, paloturvallisuus, esteettömyys, projektikäytänteet ja osallistava tilasuunnittelu.

SKETCHUP-JATKOKURSSI, MAD (2018)

SketchUp-mallintamisen jatkokurssi, jossa keskityttiin erityisesti mallien julkaisuun eri formaatteihin. Esim. visualisointikuvat VRay:llä, mittapiirrustukset LayOut-ohjelmalla.

ARCHICAD JA CINERENDER, MAD (2018)

ArchiCAD- ja Cinerender mallintamisen perusteet.

SISUSTUSSTAILAAJA, TAKK (2017)

Työskentelyn ohella suoritettu tutkinto. Opinnoissa perehdyttiin sisustussuunnittelun perusteisiin, käyttäjän tarpeiden huomioimiseen sekä tilan ilmeen muuttamiseen stailaamalla se tavoitteen mukaiseksi.

Työkokemus

UX-SUUNNITTELIJA, SOLITA (10/2022 –  )

Käyttäjäkokemuksen suunnittelu, käyttöliittymäsuunnittelu, visuaalinen suunnittelu ja palvelumuotoilu.

UX-SUUNNITTELIJA, LEADERSHIP AS A SERVICE COMPANY OY (6/2021 – 9/2022)

HR-johtamiseen ja työntekijäkokemuksen kehittämiseen liittyvän tuotteen käyttäjäkokemuksen uudistaminen, palvelun kokonaisilmeen visuaalinen suunnittelu sekä tuoteomistajan avustaminen tuote- ja projektihallinnan tehtävissä. 

SENIOR DESIGNER, CGI OY (5/2012 – 5/2021)

Käyttäjäkokemuksen suunnittelu ja määrittely, palvelumuotoilu ja visuaalinen suunnittelu laajoissa digitaalisissa projekteissa. Asiakkaina suuria kuluttaja- ja julkisen sektorin toimijoita. Talon omien tuotteiden brändin kehittäminen ja markkinointimateriaalien toteuttaminen. 

LUOVA JOHTAJA / AD, MEDIAPORRAS OY (4/2011 – 5/2012)

Luovan tiimin toiminnasta vastaaminen, brändin kehittäminen, konseptisuunnittelu, visuaalinen suunnittelu (digi, printti), pakkaussuunnittelu ja käyttöliittymäsuunnittelu.

WEB-SUUNNITTELIJA, MAINOSKENTTÄ OY (8/2008 – 3/2011)

Luovan tiimin toiminnasta vastaaminen, brändin kehittäminen, konseptisuunnittelu, visuaalinen suunnittelu (digi, printti), pakkaussuunnittelu ja käyttöliittymäsuunnittelu.

WEB-SUUNNITTELIJA, MEDIASIGNAL COMMUNICATIONS OY (4/2007 – 8/2008)

Visuaalinen suunnittelu, verkkopalveluiden ja -mainonnan toteutus (HTML-, PHP, MySQLja Flash-ohjelmointi), hakukonemarkkinointi.

WEB-SUUNNITTELIJA / VISUAALINEN SUUNNITTELIJA, BOWSVILLE OY (5/2005 – 4/2007)

Visuaalinen suunnittelu, yritysilmeiden suunnittelu, web-suunnittelu ja toteutus.